sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Su 20.7.2014

Heinähelteitä on piisannut, ja . . . jatkuu vaan. Hikiseksi arvelin päivän turneen tulevan, kun aamusella meitä läksi 3 joutsalaista miehenkörilästä moottoripyörillään matkaan klo 09:07. Ilman lämpötila oli tuolloin jo yli 20  C-astetta.

Ensimmäiseksi tavoitteeksi olimme asettaneet Alfred Kordelinin muistomerkin Mommilantien varrella, Hausjärvellä.

Etenimme tuttua reittiä etelän suuntaan . . . Hartola, Kolho, Nuoramoinen, Kalkkinen, jossa oli ensimmäinen paussi. Pihamaan viini- ja marjatilan alueelle saavuimme juuri passelisti myymälän avauksen aikaan. Ostosten ja jätskien jälkeen matka jatkui . . . Kopsuontien mutkareittiä Vääksyyn, sieltä edelleen kohti Lammia. Matkalla teimme toisen pysähdyksen. Tuloiselan marjatilan myymälästä saimme ostaa ja nauttia tuoretta mansikkaa kera kahvin . . . terassilla ison pihakoivun tarjotessa suojaa kuumalta auringolta.

Lammin keskustasta suuntasimme kohti Mommilantietä. Alfred Kordelinin muistomerkki on massiivinen graniittijärkäle . . . mittavat saavutukset oli miehelläkin. Syvä kunnioitus hänen muistolleen.



Hausjärven Oitista suuntasimme kohti Pukkilaa, jonka ulkoilualueella ihastelimme Porvoonjoen koskea ja sen sivu-uomaa.

Yksi ´Lupauslukko´ on kaiteen ketjoissa.

Taival jatkui Mäntsälän kautta Kausalaan ja sieltä Vierumäen Matkakeitaalle, missä pidimme lounastauon. Kellokin oli jo ... vaikka mitä, 15:30.

Ansaitun ja hyvän aterian jälkeen valitsimme jälkiruokapaikaksi Vääksyn Kanavapaviljongin. Siellä nuoleskeltiin jäätelöt ja ihmeteltiin kansan paljoutta joka paikassa.

Sitten Pulkkilanharjun ja Sysmän sekä Hartolan kautta nonstoppina Joutsan Huttulan mp-katokseen kertaamaan reissun reittiä. Sitä kertyi 426 km. Kotona olin klo 18:30.

Kiitos matkakumppaneille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti