sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Naiset nipunlaskussa 13.7.2014

s/s SAIMAA lipuu kanavasulkuun Heinäveden Varistaipaleella.
Päivän porukka-ajo suuntautui Heinävedelle. Huttulasta meitä lähti 5 joutsalaista matkalle klo 09:05. Yksi kylläkin poikkesi vielä kotonaan, mutta hän tavoitti meidät muut ennen Pieksämäkeä . . . ´hissukseen´ kun etenimme.
Loma-Trio oli ensimmäinen jaloittelupaikka. Koht´siltään olimme taas tien päällä. Varkauden ´portilla´ pysähdyimme tovin yhden kulkupelin tankkauksen ajaksi. Reissaamisemme jatkui sujuvasti kohti otsikon tapahtumapaikkaa, Varistaipaleen kanavaa. Perille saavuimme klo 11:50. Matkaa sinne kertyi liki 200 km.

Varistaipaleen kanavan valmistumisesta tulee kuluneeksi nyt 100 vuotta. Kanavassa on 4 sulkukammiota. Padotuskorkeus on yhteensä 14,5 metriä, mikä on pohjoismaiden korkein.

Pyöräparkki Varistaipaleen koulun pihalla.

Kanavan yli johtaa maantie Karviosta ... Tuusniemelle. Kääntösilta mahdollistaa korkeiden alusten kulkemisen kanavassa.

Kääntösillan mekaniikkaa.

Yleisöä kääntösillalla seuraamassa tukkinippujen uittamista sulkuihin.
100-vuotisjuhlatilaisuuteen oli kerääntynyt melkoinen määrä väkeä seuraamaan upeaa tapahtumaa, joka kertoo oivalla tavalla menneistä toiminnoista puun kuljetuksessa vesiteitä pitkin.


Paluumatkamme alkoi yhteisestä sopimuksesta klo 14:00. Ilman lämpötila oli vaihtunut ... aamun 19 asteesta ... liki 30 asteen helteeseen. Se alkoi olla ... paikallaan ollessa tukalaa. Tien päällä ilmavirta viilensi ja olo tuntui suopealta.
  Tankkaus suoritettiin Karviossa, Nesteen ´putkesta´. Siitä suuntasimme kulkumme kohti Leppävirran Vesi-Leppistä. Siellä saimme kokea talvista huurretta. Hotellin aulan hissillä laskeuduimme hiihtotunneliin, joka on ympäri vuoden käytössä. Kotvan kuluttua kapusimme takaisin ja aulatason baarin antimien kera istuksimaan niitä nautistelleen ikkunapöytään.

  Kohti kotia suuntasimme ... Sorsakosken, Jäppilän ja Pieksämäen kautta Kangasniemelle, missä oli viimeinen tauko.
Kangasniemen taukopaikalla tavattiin tuttuja.
Kokemuskontin kertymää rikkaampana palasimme Joutsaan klo 17. Kiitos reissukavereille ja kohtaamillemme kulkijoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti