lauantai 11. huhtikuuta 2015

Jyväskylän mp-näyttely 11. - 12.4. 2015

Mainio keli väkeä houkutteli.
  Trial-esittelyä ulkona, 4-vuotiaskin mukana potkutteli.
Hipposhalli pullollaan kamaa ja pyöriä,
   joukossa oli mukavaa hyöriä.
Oli tultu läheltä ja kaukaa.

Kypärän kertomaa.



Oli miniä ja . . . 
. . . ja maxia mallia.

Lisää kuvia -> klikketi-klik!

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Pilkkikilpailu la 07.03.2015 Lamminmäen Tilat / Ihantlammella

Joutsan motoristit ja VR:n väkeä olivat samaan aikaan viettämässä pikkujoulua otsikon pitopaikassa viime joulukuussa. Toisiinsa tutustuminen siellä sai aikaan haasteen osallistua keskinäiseen pilkkikilpailuun, Joutsan motoristit vastaan VR:n väki . . . ”Vääpelin” johdolla.
Kokoontuminen Lamminmäen pihalla hyvissä ajoin. Kilpailu alkaa klo 11 päättyen noin klo 14 tai kun kalaa on tarpeeksi.

Haastekilpailun voittaja on se joukkue, jonka pilkitty tuoreen kalan määrä paikalla punnittuna / arvioituna on isompi. Mahdollisia kisan 'sääntöjä' saatetaan puida suullisesti paikan päällä.
Tuomaristo nimettäneen . . . ennen kisan alkua . . . tarvittaessa.

'Lamminmäen Jussi' . . . Juhani Kuitunen paistaa pilkkijärven rannassa 'kisamakkaraa' ja sitä voi nauttia touhun tuoksinassa. Jäällä omat juomat on sallittu.

Kisan jälkeen sauna on kuumana naisille ja miehille. Ruokailu on saunan jälkeen jatkuen ajanvietolla 'isossa tuvassa' kera . . . joutavanpäiväisen jutustelun + mukavan yhdessäolon + leppoisan ajanvieton . . . kaikesta naatiskellen.

Kisamakkara, ruokailu ja sauna á 20 €. Maksetaan ravintolan kassalla.
Erikseen makkara á 2 € ja sauna á 5 €, maksetaan kohteessa.

Ilmoittautuminen Joutsan MP-­huolto: ( http://www.mp-huolto.com/ ) 3.3.2015 mennessä -> Kirsi 044­ 335 1635 tai Jaska 045 ­679 4632.

#   #  #  #  #  #  #  #  #

Vierailijoita noin parikymmentä ja joutsalaisia kymmenkunta siirtyivät sovitulla kellonlyömällä Ihantlammen jäälle.





´PinkkiPupu´ oli myös paikalla varustettuna motorisoidulla kulkineella.











     Kalojen narraaminen on hyvässä vauhdissa.











Turvavälineetkin on mukana.













      Päivän ensimmäinen . . . vonkule.











Ja meillä kaikilla oli niin . . . mukavaa . . .












Suurimman ja pienimmän kalan palkitsemisten jälkeen siirryimme sisätiloihin lämmittelemään.














Päivän agenda.














  Tulosten tarkastelua ja ´tuomion´ julistusta Vääpeli Ekegrenin komennossa.





Jaska kannattelee komeaa kiertopalkintoa, jonka on lahjoittanut VR:n joukkue.


Kiitos VR:n väelle vierailustanne ja osallistumisesta ensimmäiseen Lamminmäen Pilkki -kilpailuun, jonka voiton vei Joutsan Motoristit -joukkue . . . kotikenttäedun turvin.
Kiitos myös pääsponsoreille: Lamminmäen Tilat, Joutsan MP -huolto ja Ansioniemen Sähkö.

Lisää kuvia -> TÄÄLLÄ

Kuvat: Esko Osmio.




maanantai 2. helmikuuta 2015

Mp-näyttelyn 2015 tarjontaa.

Huttulan ´pysäkiltä´ nousimme Unto Lehtosen bussiin su 01.02.klo 08 aikaan . . . suuntana Helsingin Messukeskus ja Mp-näyttely 2015. Ajokeli oli kohtuullisen haastava . . . mennen tullen . . . loskainen.
Heinolan ABC:lta kyytiimme nousi 2 osallistujaa ja yhteensä meitä oli 45.
  Välipaussit pidettiin mennessä Mäntsälän Shell -asemalla ja palatessa Heinolan ABC:lla.

Kirsi hankki meille ryhmäliput kohteeseen (alennus 3 € / osallistuja ). Siitä iso kiitos!

Sisään päästyämme ´sukelsimme´ kuka millekin suunnalle. Jokainen nautti tarjonnasta . . . omatoimisesti.

Nyt näyttelyn viimeisenä päivänä oli mukava osallistua. Väkeä oli sopivasti. Mihinkään ei ollut tunkua.
Osastojen tarjonta oli aktiivista ja . . . erityisen monipuolista.
=> Upeat mp-messut . . . omasta mielestäni.

Paluun lähtö sujui suositellusti: Klo 15:30 kaikki bussimme matkaajat olivat istuimillaan ja . . . suuntasimme kulun kotia kohti.

Matkanjohtajamme Pasi Rantanen johdatteli meitä ´mennen tullen´. Näin keinoin hallitusti sponsoroitu ´kimppakyytimme´ sujui mallikkaasti . . .

. . . ja turvallisesti,

nautinnollisesti
Näyttelyn tarjonnan nautintaa.
Tuotoksensa arviointia / tekijä vasemmalla..




Matkalla ja menossa . . .
. . . mukana.






Lisää otsikon otoksia oheisen linkin kuva-albumissa . . . Klikketi - klik

Lämpimiin ja yhteistoiminnallisiin,

t: Eso

Kuvat: Esko Osmio

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kutsu MP 15 -moottoripyöränäyttelyyn sunnuntaina 1.2.2015

Tervehdys Joutsan motoristi,

kutsumme Sinut seuralaisen kanssa MP 15 Moottoripyöränäyttelyyn Helsingin Messukeskukseen sunnuntaina 1.2.2015.

Messumatkan ohjelma:

Kello   8.00    lähtö Joutsan Teboil-Huttulasta Lehtosen Unton bussilla
           11.00    Messukeskus
           15.00 -15.30    Lähtö paluumatkalle (sovitaan menomatkalla paluuaika tarkemmin)
    paluu samaa reittiä pitkin takaisin Teboil-Huttulaan

Tarvittaessa mukaan pääsee matkaltakin. Jos tulet kyytiin matkalta, niin muista kertoa lähtöpaikkasi ilmoittautuessa.

Bussikyydin tarjoavat yhteistyökumppanimme:
Joutsan MP-huolto,
Teboil-Huttula,
Ansioniemen Sähkö Oy,
Lamminmäen Tilat,
Taksi Lehtonen Unto

Liput voit hankkia ennakkoon verkosta tai paikan päältä.

Päättäessäsi lähteä nauttimaan motoristihenkisistä messuista, ILMOITTAUDU bussikyytiin 28.1.2015 mennessä. Ilmoittautumiset Kirsille p. 044 335 1635 tai Jaskalle p. 045 679 4632. Huomioi, että paikkoja on rajoitetusti.

Tervetuloa MP 15 Moottoripyöränäyttelyyn,
Joutsan motoristit

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Rompepäivä 2015 Jyväskylässä

Keski-Suomen konepyöräseuran perinteinen tilaisuus avaa moottoripyöräkauden lauantaina 10.01. Paviljongissa. Yleisölle ovet ovat auki klo 08:00 - 15:00. Lisätietoja klik - klik.

Sääennuste: Pientä pakkasta, liukasta ajokeliä.

Pärrät nukkuu, mutta bussit kulkee.
..................

"Kokemuksen kohinaa":

Paviljongin hallit olivat täynnään jos jonkinlaista tarjontaa.

- Kulkuni Jyväskylään tapahtui Express -bussilla ja menomatka jopa 5 € tarjouslipulla, hankittuna internetistä, Matkahuollon verkkokaupasta. Kätevää ja toimivaa palvelua.
- Paluukyyti tapahtui samoin Express -bussilla ja normaalihintaisella eläkeläisen lipulla, 13,20 €.
- Erittäin tyytyväinen olen Express -bussien tarjontaan . . . laadun ja aikataulutusten osalta. Nämä 'voittavat' OnniBus -tarjonnan. Aikataulutus toimii ja tilatarjonta on . . . vapaammin valittavissa.

Yhden joutsalaisen motoristin kohtasin areenalla. Ja, myös toisen tutun MG (Moto Guzzi) -aktiivin, Tikkakoskelta.

Kohteessa en ostanut mitään muuta kuin . . . pääsylipun ( 7 € ).

Katseltavaa riitti . . . kosolti.




tiistai 14. lokakuuta 2014

Pikkujoulut 15.11.

Joutsan motoristit viettävät pikkujouluja lauantaina 15.11. Lamminmäen tiloilla. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 10.11. mennessä Joutsan MP-huollon Kirsille (p. 044 335 1635) tai Jaskalle (p. 045 679 4632). Tarjolla motoristiseuraa ja tulevan kauden suunnittelua sekä omakustanteisesti saunaa ja ruokailua.

Tervetuloa,

Joutsan motoristit

maanantai 4. elokuuta 2014

Kiitokset auttajalle kolaritilanteessa 20.7.

Välitän Aarre Kurkin kiitokset häntä kolaritilanteessa Jousitien ja Pertunmaantien risteyksessä avustaneelle hänelle tuntemattomaksi jääneeksi motoristille. Tämä tapahtui sunnuntaina 20.7. Aarre arveli, että häntä avustanut motoristi liikkui custom-tyyppisellä moottoripyörällä.